-
Elämän vettä Valamossa
Luostarit ja elämän vesi ovat kulkeneet käsi kädessä miltei yhtä kauan kuin luostarilaitos on ollut olemassa. Luostarit ovat aina olleet opetuksen keskuksia. Niin maallisen kuin hengellisen. Mikä siis voisi olla parempi paikka yhdistää nämä kaksi itsellekin tärkeää asiaa? Uuden oppiminen ja viski.
Minulla oli ilo osallistua Valamon opiston järjestämälle viskikurssille marraskuisena viikonloppuna. Pimeää vuodenaikaa valaisi talven ensilumi, joka oli satanut Valamoon alkuviikosta. Helsingistä lähtiessäni maa oli vielä mustana, mutta jo Mäntsälän kohdalla alkoi näkyä viitteitä siitä, että perillä saattaisi olla ihan oikeasti lunta – eikä veikkaus osunut väärään.
Olin varannut paikkani tälle normaalisti kerran vuodessa järjestettävälle kurssille alkusyksystä bongattuani sen Valamon opiston kurssitarjonnasta. Yhden hengen majoitus opistohotellissa, viikonlopun ohjelma ja ruoat kustansivat aavistuksen alle 300 €. Mietin hetken lähtöäni, mutta vaimon kehoituksesta rohkaistuin ja naputtelin varauksen sisään.
Taustaa ja historiaa – mutta ei viskin
Olen itse ortodoksi. Tosin käännynnäinen. Minut on aikanaan kastettu luterilaiseen kirkkoon. Ortodoksinen usko tuli elämääni vaimoni kautta. Koin sen enemmän omakseni. Lämpimämmäksi, iloisemmaksi, läheisemmäksi. Koska tämä on viskiblogi, niin ei siitä sen enempää. Omasta puolestani jokainen saa uskoa tai olla uskomatta juuri siihen mihin haluaa, olkoon se sitten vaikka ovenripa tai oma viskikokoelma.
Koska tämän on minun blogini, niin haluan valaista myös kevyesti Valamon luostarin historiaa ennen kuin syöksytään syvemmälle viskikurssin syövereihin.
Valamon luostarin historia juontaa juurensa eri historianlähteiden mukaan aina 1100-luvulle asti, mutta tästäkin on toki nykyvalossa eri näkemyksiä. Täydellä varmuudella Laatokan saaressa sijaitsevassa Vanhassa Valamossa on alettu elää kilvoitteluelämää 1400-luvulla. Valamon luostarin tarina on moninainen ja vaihteleva, mutta se oli yksi ensimmäisiä ortodoksisen uskon etulinnakkeita näin pitkällä pohjolassa.
Valamon pääkirkko Jokainen meistä voi käydä tutkimassa luostarin historiaa internetistä ja lukea siitä monen monituisista aiheesta julkaistuista kirjoista. Nykyinen Valamon luostarina Suomessa toimiva luostari on kuitenkin se luostari, jonka edelleen tunnustetaan jatkavan alkuperäisen Laatokan saarelta sotien alta evakkoon lähteneen luostarin toimintaa. Venäjällä nykyisin toimiva Vanha Valamo on toki rakennuksiltaan se alkuperäinen, mutta papiston perinteet, munkkien tavat, luostarin säästynyt irtaimisto ja perinteet ovat säilyneet nimenomaan sen ansiosta, että ne aikanaan talvisodan alta siirrettiin turvaan Laatokan saarelta.
Hienot vetäjät!
Avain vastaanotosta, reppu huoneeseen ja lounaalle. Joulupaasto oli juuri alkanut, joten perjantaisin Valamon Trapesassa on tarjolla kasvisruokaa. Ja olipa maukasta! Mestäsienikääryleitä kera puolukkahillon. Vatsa täynnä olikin hyvä siirtyä Valamon opiston tiloihin, jossa pöydän takana istuikin jo tuttu partakasvoinen mies. Asko Ryynänen on käytännössä mies Valamon viskien takana.
Tislaamomestarina Asko on toiminut Valamon tislaamolla alusta asti, vaikka Taposen veljekset aikanaan ensimmäisiä tisleitä keskenään virittelivät. Askolla on pitkä työkokemus Teerenpeliltä ja tislausta on käyty opiskelemassa aina Skotlannissa asti, joten ammattitaidosta ei tislaaminen ainakaan ole kiinni.
Kurssinvetäjänä toimi Ryynäsen Asko Askon apukäsinä koko kurssin ajan toimi Isä Nasari, joka on jo jonkin aikaa päässyt perehtymään niin viinin-, kuin viskinvalmistuksen saloihin Askon ja Isä Andreaksen opastuksella. Oli mukavaa saada hänet mukaan kurssillemme! Hänen tarinoitaan luostarin arjesta oli vähintäänkin ilo kuunnella. Vanhaa sanontaa mukaillen ei kuitenkaan kerrota kaikkea, koska ”se mikä luostarissa kerrotaan, se jääköön luostariin”.
Isä Nasari toimi Askon apukäsinä ja vastaa nykyään pitkälti tislaamon ja viinehtimön arjen pyörittämisestä. Iso kiitos pitää myös jo tässä vaiheessa antaa Markku Niemenlehdolle, joka talkoolaisena oli pyyteettömästi mukana kurssimme järjestelemisessä, opasti kurssille osallistuneita kaikissa käytännön järjestelyissä ja veti meille lauantaina hienon opastetun kierroksen, kertoen Valamon historiasta sekä tavoista.
Kurssi alkakoon
Kurssimme ensimmäinen oppitunti alkoi perjantaina kello 16:00. Ensimmäinen tunti vierähti aikatauluun ja käytännön asioihin tutustuessa. Tottakai kävimme läpi myös pienen esittelykierroksen, jossa niin ”henkilökunta” kuin kurssille osallistujat pääsivät esittelemään itsensä.
Oli hienoa nähdä, että meitä oli paikalla monipuolinen, mutta samanhenkinen porukka. 14 kurssilaisen joukkoon mahtui niin meitä yksin matkustavia, isyyslomalle samaan aikaan sattuneet kaverukset, isä ja poika, vanhemmat herrasmiesystävät sekä yksi pariskuntakin.
Asko aloitti illan kertomalla viskistä yleisellä tasolla. Tunnelmaa keventääkseen mies oli kaivanut omasta kaapistaan muutaman mielenkiintoisen viskin, joita päästiin maistamaan aika lailla avoimella kaadolla.
Juonena varmasti oli herättää porukkaa siihen, kuinka samoista raaka-aineista saa valmistettua hyvinkin erilaisia juomia, sillä ensimmäinen lasiin kaadettu viski oli SMWS:n pullottama Penderyn – ei siis skottimallasta, vaan Walesin tuotantoa.
SMWS 128.13, ”Welsh Cobbler Sherry Cocktail” osoittautui nimensä mukaiseksi melkoiseksi sherrypommiksi! Perään otettiin toista äärilaitaa. Nuorta Isle of Raasayn tuotantoa pullokoodilla R-01, josta löytyi sitten savua ja nuoruuden intoa.
Valamon opisto Tutustumisen ja pienen viski-iloittelun jälkeen olikin hyvä siirtyä iltapalalle. Muutama paikallinen luostariolut vielä lasiin ja sen jälkeen rauhallisille unille ilman television tuijottelua. Kännykkää näpersin huoneessani sen verran, että lähetin vaimolle hyvänyön terveiset. Kelloon hälytystä laittaessani puhelin ilmoitti armollisesti: ”Herätykseen aikaan 9h 15min”. Ja sehän sopi minulle oikein hyvin!
Päivä 2. – Historiaa, alueita, valmistusta
Aamupalan kautta opiskelemaan! Kirpeä pikkupakkanen herätti aistit mainiosti uuteen päivään. Luvassa oli useampi tunti tiukkaa asiaa.
Lähdimme liikkeelle viskin historiasta. Itselleni tämä oli kovasti tuttua asiaa ja Asko oli käyttänyt itsekin asian valaisemiseen hienoa lähdemateriaalia! Oli vilpittömästi ilo nähdä, että alan ammattilaisetkin luottavat tällaisen harrastelijan pikkuhiljaa eri lähteistä kasaamaan tietoon ja uskaltavat hyödyntää sitä kouluttaessaan asiasta vähemmän tietäviä viskin saloihin! Olin oikeasti jopa otettu.
Kuivin suin ei tarvinnut historialuentoakaan läpi käydä. Yleisössä oltiin hereillä ja melkein kuin maksetun kysymyksen jälkeen pääsimme maistamaan vierekkäin muutamaa eri tuotetta. Rinnakkain pääsivät ”Valamo New Make Spirit, Unpeated, 63.5%” sekä ”Valamo Church Wine Cask, 5 y.o., 47%”. Bonuksena tämän päälle Asko ja Isä Nasari olivat kaivaneet varastoista nyt jo Alkon hyllyiltä kadonneen Valamo XO:n.
Valamo X.O
Osa tuosta Valamon kirkkoviinitynnyreissä kypsyneestä viskistä on kypsynyt näissä XO-tynnyreissä, joihin liittyy oma tarinansa. Valamon nykyisin pienten asiakastynnyreiden kypsytykseen käytetyssä kellarissa kypsyi aikanaan nimittäin kirkkoviiniä. Kävipä kuitenkin niin, että kun kellaria aikanaan tyhjennettiin, niin perimmäisestä kellarista löydettiin parikymmentä varastoon jätettyä tynnyriä.
Viinin valmistuksesta vastaava Isä Andreas oli todennut, tynnyrit on vaan jätetty tyhjänä varastoon. Ensimmäinen tynnyrinsiirtoyritys päättyi hikiseen puhinaan ja toteamukseen, että eivät nämä tyhjiä ole. ”Siellä on varmaan sisällä vettä, että eivät mene huonoksi”, oli isä Andreas todennut.
Ei ollut vettä. Tynnyrin sisältä nousi syvän rubiininpunaista nestettä, joka osoittautui ainakin kuusi vuotta tynnyreissä kypsyneeksi kirkkoviiniksi. Tämä tuote pullotettiin nimellä Valamo X.O. Alkosta sitä ei enää saa, mutta ilmeisesti huhun mukaan Finnairin business-luokassa lentäville sitä saattaa olla vielä tilkka tarjolla.
Hyviä keskusteluja – ja kurssi jatkuu
Oli hauska päästä maistamaan vierekkäin tisle ja ns. lopputuote, joista varsinkin se lähtökohta kirvoitti osallistujien keskuudessa melko pitkiä ja monisanaisia keskusteluja.
Voisinkin sanoa, että itselleni koko kurssin hauskin anti olivat juurikin ne spontaanit keskustelut, joita heräsi mitä mielenkiintoisimmista aiheista. Jotkut kertoivat kokeiluistaan ”korpirojun” parissa, toisilla oli viskistä aikoinaan karkoittaneita kokemuksia (kuten itsellänikin – olen niistä joskus kirjoittanutkin). Välillä keskusteltiin ympäristökysymyksistä ja viskiteollisuuden vaikutuksesta ilmastoon jne. Hienoa rönsyilyä, mutta onnistuimme aina palaamaan ns. pääaiheeseen – viskiin.
Kurssilaiset korva tarkkana Kävimme ennen lounasta läpi vielä viskin eri valmistusalueet. Highlands, Lowlands, Speyside, Islay, Campbeltown… Uusia tislaamoja, vanhoja tislaamoja. Monelle tuli yllätyksenä kuinka nykyinen viskibuumi on oikeasti herättänyt Skotlannissakin henkiin aivan valtaisan määrän uusia tislaamoprojekteja ja vanhojen tislaamojen henkiin herättämisiä.
No miten sitä sitten tehdään?
No niin. Miten sitä viskiä tehdään? Kerropa Asko. Ja Askohan kertoi. Iltapäivän ohjelmaan kuului koko valmistusprosessin läpikäynti teoriassa. Suomen lainsäädäntö valitettavasti estää tässäkin kohtaa käytännön harjoitteet. Jotta tällaisella kurssilla päästäisiin oikeasti valmistamaan viskiä, pitäisi kaikilla osallistujilla olla kasa etukäteen erilaisilta tahoilta haettuja lupalappuja, joihin liittyy niin hygieniasäädöksiä kuin tappelua vakuutusyhtiöiden kanssa siitä, ketkä saavat olla paikalla, jos alkoholia valmistaessa sattuu esimerkiksi onnettomuus. Valitettavaa, mutta totta meille rakkaassa sääntösuomessa.
En nyt tässä valista sen kummemmin lisää miten valmistusprosessi toimii yleisesti. Jokainen voi käydä sen sivuiltani lukemassa. Oli kuitenkin kiva kuulla tässä yhteydessä miten Valamossa prosessi toteutetaan.
Maltaana Valamo käyttää nykyään n. 35ppm vahvuuteen savustettua mallasta. Valitettavasti Suomessa yksikään mallastamo ei savuista mallasta tuota, vaan Valamon maltaat tulevat Hollannista. Syynä on se, että vaikka Suomesta maailmanluokan mallastamoja löytyykin, niin ne tuottavat täysin savuntonta mallasta lähes yksinomaan olutpanimoita varten.
Valamon maltaat on savustettu 35ppm vahvuuteen Ongelmana on, että näillä mallastamoilla on vain yksi varsinainen linjasto. Jos nämä tislaamot alkaisivat tuottamaan savumallasta, jouduttaisiin koko prosessiin käytetty kalusto aina savumaltaan käsittelyn jälkeen puhdistamaan, eikä siltikään olisi varmaa, että kaikki ”savuisuus” saataisiin linjastosta puhdistettua. Pienempien mallastamojen kapasiteetti ei taas valitettavasti riitä tuottamaan tarpeeksi savumallasta.
Savumaltaasta saatiin toki ”rouskuttelusamplet” ja sen jälkeen lasiin kaatui ”Valamo New Make Spirit, Peated, 35 PPM, 63.5%”. Ai ettien että kun oli herkullista New Makea! Ympärillä moni yskiskeli ja ihmetteli, mutta itse nautin.
Viereen sitten kypsytelty versio, eli ”Valamo Luostariviski, ”Heavily Peated”, CS, 58,5%”. Tähän joku aika sitten Alkon valikoimiin saapuneeseen pulloon on päätynyt pääasiassa kuusivuotiasta tislettä. Tähän mennessä ehdottomasti yksi parhaista maistamistani Valamon viskeistä ja voin suositella hankintaa savuisista kiinnostuneille.
Tuotteitakin maisteltiin Samassa yhteydessä juteltiin muutenkin yleisemmin Valamon jo pullottamista viskeistä, joista ns. peruspullotteeksi tarkoitetusta ”punaetikettisestä” Askolla oli ihan hauska tarina kerrottavanaan. Kyseinen pullote on Askonkin mukaan suunnattu enemänkin ihan yleisesti Valamon ystäville kuin ehkä meille viskiharrastajille. Se on tislaamon ainoa kylmäsuodatettu viski. Ensimmäisen satsin kylmäsuodatuksen tuloksena oli kuitenkin myös se, että aika lailla kaikki väri pääsi viskistä katoamaan. Tilkka pienenä kirosanana pitämääni e150:stä sekaan siis.
Valitettavasti tässä kohtaa väriaine ja viski eivät kuitenkaan reagoineet ihan toivotulla tavalla, jota ei toki käsittääkseni huomattu ihan heti, vaan vasta siinä vaiheessa kun pullot olivat jo Alkon hyllyllä. Väriaine nimittäin jostain syystä osassa erää saattoi sakkaantua pullon pohjalle, josta se kyllä ravistamalla pulloa tasoittui taas hyvin nopeasti muun juoman sekaan. Valitettavaa, mutta minkäs teet. Itsehän olisin jättänyt värjäämättä, mutta raadollisen kaupallisuuden vuoksi ymmärrän tämänkin puolen.
Tislaamokierrokselle
Kun historiat ja teoriat oli käyty läpi, oli aika siirtyä itse pääkallopaikalle. Tai no… luostarista puhuessa ja sen alueella se saattaa toki tarkoittaa jotain muutakin. Kreikkalaisissa luostareissahan pääkallopaikka on ns. luutalo, jossa edesmenneiden munkkien luita säilytetään. Valamossa munkkien maalliset jäännökset ovat kuitenkin ihan perinteisesti hautausmaalla – paitsi Pyhän Johannes Valamolaisen, jonka pyhäinjäännokset ovat Valamon pääkirkossa.
Nyt siis tarkoitettiin itse tislaamoa. Tislaamo sijaitsee luostarin alueella. Se on itsessään kovin kompakti ja aivan samanlaista ”kuparipannuelämystä” kuin Skotlannin tislaamoilla on turha odottaa. Enemmänkin homma on suomalaisen toimivaa ja järkevää ilman hukkatilaa. Kaikki on samassa tilassa, seinät ovat täynnä putkia ja toisen seinän takana ovat Valamossa tehtävien viinien käymistankit.
Valamon tislaamo Tislaamo on kuuleman mukaan myös yksi luostarin rauhallisimmista paikoista, sillä erinäisten säädösten vuoksi se toimii käytännössä Faradayn häkkinä, jossa kännykkäsignaali ei kuulu. Valamon tislauspannu on perujaan saksalaista tekoa. Se on silti hommattu aikanaan Valamoa varten, eikä ole mikään ns. hyllystä valittu pannu. Se eroaa ulkonäöltään perinteisistä skotlantilaisista pannuista, mutta muuten toki tislaamisen periaatteet ovat tyystin samat. Pannua lämmitetään sitä ympäröivän höyryvaipan avulla ja perinteiseen tapaan viski tislataan kahteen kertaan. Valamossa tosin ei ole kuin yksi pannu, joten prosessi toistetaan samalla pannulla kunnes tisle on valmista.
Valamon viskeistä vain pieni osa kypsyy tislaamolla Valamon viskistä leijonanosa kypsyy nykyään Ilomantsissa Hermannin viinitilan yhteydessä olevalla suurella varastolla. Valamon kellarissa on enää jonkin verran lähinnä pienempiä asiakastynnyreitä. Omankin tynnyriporukkamme tynnyri siirrettiin jo jokunen vuosi Valamon toisesta varastosta Ilomantsiin kypsymään ja entisessä viskivarastossa kasvatetaan nyt ruokasieniä.
Tisleitä viinituvalla
Illaksi meidän kurssille oli vielä varattuna pieni illanvietto Valamon viinituvalla, mutta ennen sitä kurssilla auttelemassa ollut Markku veti halukkaille tutustumiskierroksen itse Valamoon. Aloitimme kierroksen pääkirkosta, jonka ikoneista ja historiasta Markku meille ansiokkaasti tarinoi.
Kierros jatkui vielä vanhan kirkon puolelle, joka toimi aikanaan myös luostarin pääkirkkona ja sen lisäksi trapesana, eli ruokailutilana. Vanha kirkko on ehdottomasti myös vierailun arvoinen. Kahdesta aittarakennuksesta aikanaan yhdistetty tila huokuu hienolla tavalla historiaa ja oli varsinkin himmeässä valaistuksessa ja pienellä pakkasella todella tunnelmallinen ja harraskin paikka.
Markku veti meille hienon kierroksen Valamossa Itse käväisin vielä ennen viinituvalle siirtymistä pääkirkossa lauantain vigiliassa hetken hiljentymässä. Siitä sitten pienen haukkapalan kautta viinituvalle kuuntelemaan lisätarinoita Valamon muista tisleistä.
Ja niitähän riittää. Giniä, absinttia, minttulikööriä. Valamon nimen alla olevat muut tisleet viskiä lukuun ottamatta tosin valmistetaan Ilomantsissa – samassa paikassa jossa suurin osa viskistä kypsyy. En ole mitenkään intohimoinen ginimies, mutta esimerkiksi Valamo Black Tea -ginistä oli kyllä aistittavissa Valamon oman mustan teen vaikutus tämän ginin makumaailmaan.
Suunraikastajaksi sopiva Valamo Menthe on myös oikein oivallinen minttulikööri. Esansseja ei ole tähänkään sotkettu, vaan maku tulee tuoreesta mintusta, jonka maku on saatu mukaan tyhjiötislaamisella. Tyhjiötislauksen ansiosta tisleen lämpötilaa ei tarvitse nostaa korkeaksi, vaan se voidaan tehdä käytännössä jopa huoneenlämmössä. Näin esimerkiksi herkkien raaka-aineiden, kuten mintun maku ei pääse muuttumaan. Kypsennetty ja keitetty minttu maistuu nimittäin aika erilaiselle kuin tuore minttu.
Valamon Black Tea Gin, Menthe ja Absinthe Ja toki se klassikkolause ”Jaa, minkäslaista viinaa toi absintti on?” kuultiin illan edetessä. Valamon absintti tehdään sekin perinteitä noudattaen. Koiruohoa on mukana kuten muitakin yrttejä. Koiruohon vaikutuksista oli illan aikana paljonkin puhetta, mutta tulimme aika lailla yhteisymärrykseen siitä, että 68% vahvuus saattaa olla ennemminkin se juurisyy kaikkeen siihen hulluuteen, josta absinttia on syyttäminen.
Pitkä päivä taittui pikkuhiljaa iltaan ja yöhön ja luostarin alueella kun ollaan, niin porukka totesi aika lailla hyvissä ajoin ennen puoltayötä, että huomenna on päivä uusi ja yöpuu kutsui.
Yhteenveto ja kotia kohti
Aamupalan jälkeen meille oli vielä varattu muutama tunti aikaa vetää kurssia yhteen ja antaa palautetta. Asko kävi vielä yhteisesti läpi omat viskivinkkinsä Alkon valikoimista ja jaoimme muutenkin yhteisiä kokemuksia niin viskistä kuin kurssista.
Lounas vielä Trapesassa, myymälästä mukaan muutama pullo Isä Nasarin valmistamaa glögiä, pullo Mageita, pussi teetä ja vielä puuttunut Sergei ja Herman Valamolaisten ikoni. Sitten olikin aika suunnata auton nokka kohti kotia.
Kaiken kaikkiaan tämä visiitti Valamossa tällaiselle hieman kokeneemmalle viskiharrastajalle ja Valamossa aiemminkin viskin parissa vieraillelle ei ehkä viskin itsensä osalta tuonut kovin paljon uutta. Itseäni lämmitti kuitenkin se iloinen henki ja keskustelut joita sain viskin ympärillä käydä niin kurssilaisten, Askon kuin Isä Nasarin kanssa. Unohtamatta sitä rauhallisuutta, joka Valamossa vieraillessa aina itseeni laskeutuu.
Kiitos vielä kerran kaikille kurssikavereille, Askolle, Isä Nasarille ja Markulle hienosta kurssista!
-
Uisge X+1 – Kun muut, niin minäkin
Uisge – tuo Suomen viskimessuista ainoa. Itse olen käynyt Uisgessa kolme kertaa. Siinä ihka ensimmäisessä ja seuraavana vuonna kun messut järjestettiin ensimmäistä kertaa Vanhalla. Ja nyt sitten vuonna 2022. Edellisen kerran olen siis ollut messuvieraana 11 vuotta sitten. Oli siis aika kokeilla uudestaan.
Moni saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mitä? Miten kukaan, joka voi sanoa harrastavansa viskiä Suomessa on voinut jättää väliin vuoden merkittävimmän tapahtuman? Syyt ovat olleet henkilökohtaisia, työmenoja, sairastumisia – monia.
Olen sille päälle halutessani sosiaalinen ihminen, mutta omalla tavallani myös introvertti. Minun on aina ollut tietyllä tavalla hankala keskittyä samalla kun ympärillä on liikaa hulinaa. Ja viskin kanssa haluan keskittyä. Minua ei haittaa se, jos ympärilläni on pieni ryhmä viskiä nauttivia ihmisiä ja keskustelua, mutta heti kun ryhmä kasvaa liian isoksi tai omaan kuplaani tulee liikaa keskeytyksiä, muuttuu viskistä nauttiminen.
Messuympäristössä tai ihan vaan tastingissä, jossa on paljon ihmisiä ympärillä en enää pysty keskittymään niin paljon siihen mistä viskissä itse nautin – hajujen, makujen ja erilaisten nyanssien vain itselleni aukeavasta analysoinnista. Viski ikään kuin kokee tietynlaisen inflaation. En vaan saa siitä enää niin paljon irti kuin haluaisin. Löydän kyllä makuja ja osaan nauttia viskistä, mutta en samalla tavalla kuin haluaisin. Tämä ei liity millään tavalla ympäröiviin ihmisiin tai heidän seuraansa josta kyllä nautin – ainoastaan minuun itseeni.
Ei nyt vaivuta epätoivoon!
Olipa ankea alkupuhe. Masentava suorastaan! Pikainen olut Kitty O’Sheasissa alle ja messuille siis. Ja heti ovelta kaksi metriä eteenpäin edessäni aukesi jotain tuttua. Tältähän tämä näytti silloin viimeksikin! Viskejä, ystävällisiä ihmisiä, tuttuja ja uusia tuttavuuksia – niin viskejä kuin niitä ihmisiäkin. Mistähän aloittaisi. Jos sitä vaikka tuonne takalavan puolelle kun siellä on eniten niitä tuttuja naamoja. Ehkä en olekaan ihan niin erakko ja introvertti kuin luulin?
Moikkaus, toinen moikkaus, ja sitten jo mentiinkin! Oletko jo käynyt maistamassa? Käy ihmeessä kokeilemassa! Oli muuten hyvää. Käydäänkö kokeilemassa tuota?
No siitähän se sitten lähti. Viskisiepon kanssa suuntasimme ensimmäisenä Valamon tiskille. Osin ihan henkilökohtaisista syistä. Tislaamon varastossa kun majailee eräskin tynnyri. Valamolta on piakkoin tulossa uusi ”mustaetikettinen” Alkoon, joten maistoon. Olipa hienosti kypsynyt tisle! Ja menee hankintaan kunhan Alkoon saapuu. Turvetta, tisleen omalaatuisuutta ja kunnolla jo ikääkin. Alkaa näyttää ja maistua hyvältä!
Valamo Heavily Peated Uutta suomalaista ja maailman viskejä
Koska en ole käynyt Uisgessa sitten vuoden 2011, niin en oikein voi päteä sillä, että tietäisin mikä on tämän vuoden trendi. Ilokseni kuitenkin huomasin, että paikalla oli ainakin oman tietoni mukaan kaikki tällä hetkellä Suomessa viskiä aktiivisesti tislaavat ja Alkon kautta myyvät tislaamot. Teerenpeli, Kyrö, Valamo ja HDCO. Myös Ägräs oli mukana omalla viskillään, joka tosin on vielä saatavilla vain Fiskarsista ravintolamyynnissä.
Erityisesti haluan kuitenkin nostaa esiin 1000 Lakes distilleryn, jonka New Make ja vielä hetken aikaa viskin arvonimeä odottelevat ”Matured Spirit” -versiot nostivat toiveet todella korkealle! New Make oli yksi hedelmäisimpiä ja tasapainoisimpia joita allekirjoittaneella on ollut maistaa. Upeaa tavaraa. Jos oikeat tynnyrit löytyvät, niin tästä tulee herkkua! Nyt vaan toivotaan, että tislauskapasiteetti riittää ja saavat haalittua hyviä tynnyreitä – näin ainakin lupailtiin.
1000 Lakes – odotukset kovia! Uusien suomalaisten tuttavuuksien lisäksi paikalla oli viskejä myös muualta. Skotlanti sikseen, sillä seuraavaksi suunnistin ystävän suosituksesta vaatimattomasti ovensuun kupeeseen pystytetylle ständille, jossa majaansa piti Vinic. Ja löytyipä heidän tiskiltään hienoja viskejä, jotka olivat jostain ihan muualta kuin Skotlannista – tai ei se toinen niistä nyt niin kaukaa ollut. Se oli Walesista. Penderyn Peated Portwood Small Batch vei nimittäin kielen mennessään. Upeaa hedelmäisyyttä, turvetta ja kaiken huippuna tämä toi mieleen ala-asteen tylsimmät tunnit. Kuin olisi pureskellut hermostuneena ennen matematiikan koetta Faber-Castellin lyijykynän päätä. (Jos nyt rehellinen olen, niin en ole koskaan oikeasti pureskellut lyijykyniä, mutta tiedän miltä ne maistuvat – kerran tai kaksi kokeillut.)
Ja jatkoksi tälle samalta tiskiltä löytyi illan ehkä suurin yllättäjä. Israelilainen granaattiomenaviinitynnyrissä kypsytetty M&H -tislaamon APEX. Tynnyrivahvaa 57,2% tavaraa. Upean hapanta hedelmää, täyteläistä mallasta, eksoottisia mausteita, vivahdus kanelia. Hieno viski! Toivottavasti Vinic saa tämän myös Alkon hyllyyn.
Hienoja uusia tuttavuuksia! Penderyn Peated Port ja M&H Apex Mites ne skotlantilaiset sitten?
Ihan kerettiläiseksi en ryhtynyt. Toki myös muutama skotlantilainen löysi tiensä lasiin. Kaikista ei kuvia tullut otettua eikä varsinkaan niitä tarkempia nuotteja. Kuten jo alussa kirjoitin, ympäristö ei vaan sovi itselleni tarkempaan nuotitteluun. Pikkulinnun tiskillä oli vaikka mitä herkkuja tarjolla – sitä tuskin kieltää kukaan paikalla olleista. Itselleni lasiin löysi tiensä Glenfarclas Vintage 2002, 9 yo, “Movember 2011” sekä Aberlour Vintage 1990, 22 yo Black Adderilta. Jälkimmäinen ihan vaan vertailuna Aberlour “Casg Annamh” -tislaamopullotteen kanssa.
Lopputulema oli, että Glenfarclasin ”viiksiversio” oli hienon tasapainoinen sherrypommi, joka oli kuin Mehukattiversio kyseisen tislaamon tuotannosta – jos viskin maun voisi vielä entisestään tiivistää tiivisteeksi, niin tämä oli sitä. Tämä tarttui huuliin kuin sherrystä ja maltaasta sekoitettu siirappi.
Aberlour a’bunadhin voiton Uisgen parhaana viskinä halusin puolestaan tavallaan haastaa. Omasta kokemuksestani tiedän, että Aberlour kypsyy myös bourbonissa hienosti. Sain aikanaan pullottaa tislaamolta suoraan bourbon-tynnyristä oman pullon. Casg Annamh oli lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan ihan. Siksi siis verrokiksi hieman vanhempi yksityisen pullottajan versio – ja nyt osuttiin aika nappiin! Black Adderin versio oli varmasti vanhempaa kuin se oma jo edesmennyt pullo, mutta siinä oli sitä samaa vahaista vaniljaisuutta, vihreää omenaa ja kermaista pehmeyttä.
Muutama muukin skotti tuli maistettua. Vinkkinä annan, että Loch Lomond on tislaamo jota kannattaa tarkkailla jos se ei ole vielä kartalla. En olisi itse uskonut sanovani tätä vielä kymmenisen vuotta sitten. Vielä kun rehellisesti sanoisivat, että eivät suodata tai värjää viskejään, niin oltaisiin jonkin uuden äärellä.
Viiksi – Viski – Glenfarclas Movember. Yritin joskus itsekin kasvattaa. Rumat tuli. No mikä fiilis jäi?
Moikka, mitä kuuluu?: ”—”, ”Jahas. Itte isäntä.”, ”Ei oo sua muuten näkynyt pitkään aikaan.”, ”Mhm.”, ”Joo mulla on kiire nyt.”, Kaikki kommentteja joita sain naamani näkymisestä Uisgessa. En lähde erittelemään keneltä, mutta en maahantuojilta tai heidän edustajiltaan.
Toisaalta. ”Hauska tavata!” ”Ai sä oot se.”, ”No kyllähän mä nyt sut tiedän.”, ”Sä oot se viskifoorumityyppi.”, ”Tosi kiva viimeinkin tavata.”, ”Mehän tavallaan tunnetaan jo.”, ”Mehän ollaan jo kavereita.”, ”Kerros nyt Antti onko tämä hyvää.”, ”Kiva nähdä pitkästä aikaa!”, ”Koskas tuut käymään?”.
Uisgen kaksi puolta. Ja ehkä yksi syy miksi olen sen jättänyt niin useasti väliin. Nautin siitä hienosta yhteisöllisyyden kasvamisesta jonka olen onnekseni pitkän viskiharrastukseni aikana saanut nähdä, ja jota ehkä olen saanut osaltani aikanaan olla kasvattamassa – vaikkakaan en ehkä ihan samalla tavalla viime aikoina.
Toisaalta minua harmittaa se, että Suomen kokoisessa maassa edelleen näinä aikoina jaksetaan näinkin pienessä piirissä kyräillä toisten tekemisiä, olla kateellisia ja epäillä. Tämä negatiivisuus koskee onneksi erittäin pientä piiriä, jonka ehkä kannattaa jossain kohtaa mennä sen kuuluisan peilin eteen ja miettiä mitä tuli tehtyä ja sanottua.
Suurin osa meistä harrastajista on onneksi iloista, joviaalia ja mitä mainiointa porukkaa joka jakaa sampleja, kokemuksia ja viskin iloa toisilleen. Ja siitä minä pidän!
En halua tällä kirjoituksella olla mikään negatiivisuuden airut. Haluaisin, että Suomessa kaikki voisivat nauttia yhdessä tästä meille yhteisestä jalosta juomasta ilman, että kenellekään jää paha mieli. Sitä varten meidän kaikkien viskiharrastajien pitää edelleen tehdä työtä.
Minulle viski on alussa kirjoittamani ja oman pienen erakkoluonteisuuteni lisäksi myös sitä, että saan jakaa kokemuksiani ja aina välillä nähdä teitä kanssaharrastajia. Saatan välillä olla sen näköinen, että minua ei vi***akaan kiinnosta – suu mutrussa ja omien ajatuksieni valtaamana. Älkää kuitenkaan pelätkö tulla juttelemaan. Lämpenen hitaasti, mutta joka kerta kun aletaan juttelemaan viskistä, niin hetken miettimisen ja kyräilyn jälkeen ette välttämättä saa suunvuoroa – tai ainakin keskeytän teidät tahattomasti useampaan kertaan. Ja sen jälkeen siitä keskustelusta ei välttämättä tule ihan heti loppua.
Rakkaudella kaikille hienoille viskiystävilleni! Tiedätte toivottavasti keitä olette. Jos ette ole ihan varmoja, niin kysykää!
Ps. Oli siellä Uisgessa ihan kivaa. Maistoin uusia viskejä. Suurin osa oli ihan hyviä.
Pps. Kannattaa käydä lukemassa myös mitä muut ovat Uisge X+1:stä kirjoitelleet:
-
Pihkaa Valamosta
Valamo Luostariviski, lightly peated (12ppm), bourbon cask matured, 40%
Tämä Valamon Luostariviski on tietojeni mukaan se ns. peruspullote, joka edustaa valikoimassa pienempien erien sijaan Valamon tislaamon tuotantoa. Oma veikkaukseni on, että tämän kohdalla tullaan tulevien erien ja vuosien karttuessa näkymään muutosta kunhan tislaamolta alkaa löytyä hieman vanhempaa tavaraa pullotettavaksi. Otetaan kuitenkin rohkeasti korkki auki avoimin mielin!
Ensinuuhkaisulla käy ilmi, että tämä on nuorikko. Pienellä odottelulla alta löytyy kuitenkin paljon muutakin kuin nuoren viskin aromeja ja tämä alkaa kehittyä. Pihkaista savua. Kuin heittelisi tuoreita kuusenoksia nuotioon. Vastajauhettua mallasta, kuivaa heinää, metsäpolku kuumana kesäpäivänä, mausteisuutta – kanelia, vaniljaa ja hunajaa.
Maussa ensinuotti on huomattava hunajaisuus, sekä tamminen vanilja. Kuivaa heinänpölyä – tämä vei takaisin lapsuuden kuumaan kesäpäivään vaarivainaan heinäpellolle paalikuorman päälle istumaan. Keskivaiheilla esiin nousee pieni sivumaku – märkiä villasukkia kenties? Sivumaku kestää vain todella lyhyen hetken, kunnes se kääntyy aavistuksen savuiseen ja maltaiseen jälkimakuun, joka kestää yllättävän pitkään!
Huomaahan tästä, että tämä on nuorta. En veikkaisi kovin paljoa yli kolmevuotiaaksi, eikä lisäprosentitkaan olisi pahitteeksi. Kantaa kuitenkin makunsa tällaisenaankin. Tätä ei pidä lähteä mielestäni vertaamaan skotlantilaisiin. Tämä on pienen tislaamon luostarissa tislaamaa viskiä. Sillä on oma hauska persoonallisuutensa, josta kaikki eivät ehkä pidä ja saattavat siksi ylenkatsoa kyseistä pullotetta. Itse en siihen ylenkatsojien joukkoon kuulu.
Hauska, mutta varmasti erilainen viski! Jään innolla odottamaan mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan ja toivotan samalla Valamon tislaamolle monia vuosia!
-
Valamon lakritsainen
Valamo Monastery Whisky, Single Cask 603, bottled for Finnish Malt Whisky Day 2021, Oloroso Cask, 58.5%
Valamossa on tislattu viskiä jo hyvä tovi ja erilaisia tynnyreitä ja tisletyyppejäkin on ehditty kokeilemaan jo useampia. Olen onnekseni päässyt maistamaan niistä useampaa ja kimppatynnyrikin täyttää kohta jo kuusi vuotta. On ollut hieno nähdä miten tisle ja toiminta on tässä pitkän odotuksen aikana kehittynyt.
Tällä kertaa maisteluun pääsi Suomalaisen viskin päivän kunniaksi pullotettu Oloroso-tynnyrissä kypsynyt versio. Ikämerkintää ei tässä versiossa mainittu, mutta omien fiilisten perusteella nuorikosta on edelleen kyse.
Tuoksu tarjosi maltaisuutta, salmiakkia, hedelmiä ja hunajaa. Alkutisle, eli new make puskee hieman läpi, mutta ei mitenkään pahalla tapaa. Luostarifiiliksiäkin löytyi, sillä olin löytävinäni myös tuohuksen tuoksua. Toisaalta taas trooppisia hedelmiä, raakaa ananasta, aprikoosia ja valkoherukkaa.
Maussa oli leipäistä maltaisuutta ja tuoksustakin löytynyttä salmiakkia. Sherryisyys tulee hieman jälkijunassa ylikypsien hedelmien kera. Maku kuivuu ja esiin nousee puuta. Vesitilkka pehmentää tätä huomattavasti nostaen myös esiin selvää tammisuutta.
Valamon viskeillä on oma hieno profiilinsa. Se ei yritä olla skottiviskiä, vaan kulkee hienosti omia polkujaan, mutta ovat omassa luokassaan hauskalla ja hyvällä tapaa omalaatuisia. Pieni ikälisä ei olisi ollut tälle kyseiselle pullotteelle pahitteeksi, mutta oikein nautittavaa se oli tällaisenaankin.
