-
Maailman toisella puolen
Uusi-Seelanti ei varmasti tule monelle mieleen ensimmäisenä kun puhutaan viskistä. Maailman toisella puolellakin on kuitenkin aikanaan viskiä tehty – ja tehdään taas. Maistelussa kolme jo edesmenneen Wilson’sin tislaamon tuotetta.
Wilson’sin tislaamo on aikojen saatossa tunnettu usealla eri nimellä: Willowbank, Wilson’s, Dunedin, Lammerlaw ja onpa sitä pullotettu myös nimellä Milford. Koska tällä kertaa kyseessä oli Wilson’sin nimellä pullotettuja viskejä, niin puhuttakoon viskeistä sillä nimellä. Olihan se tislaamon alkuperäisen brändin nimi.
Tislaamo itsessään aloitti tislauksen vuonna 1969 ja tunnettiin nimellä Willowbank. Bakerin perheen perustama tislaamo sijaitsi Uuden-Seelannin Eteläsaarella Dunedinissa. Ensimmäinen viski julkaistiin myyntiin asti vuonna 1974 nimellä Wilson’s. Vuonna 1981 tislaamon osti Seagram’s, joka vaihtoi teräksestä tehdyt tislauspannut kuparisiksi ja vaihtoi viskin nimeksi Lammerlaw.
Tislaamo suljettiin vuonna 1997, kun se myytiin tuolloin australialaiselle Foster’sille, joka on tunnetumpi siitä sinietikettisestä oluestaan, jonka etiketissä on iso F-kirjain. Jostain syystä Foster’s kuitenkin päätti aika lailla siltä istumalta, että koko tislaamo suljetaan ja puretaan. Kuparipannut ja kolumnitislaimet myytiin Fijin saarelle, jossa niillä alettiin valmistaa rommia.
Tislaamon jäljelle jääneet viskivarastot omistaa nykyään The New Zealand Whisky Company, joka on julkaissut tuota varastoa sitten useammankin nimen alla – esimerkkinä jo mainittu Milford. Mikä hienoa, aloitti samainen tekijä vuonna 2021 uudestaan tislaamaan viskiä Uudessa-Seelannissa yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Uutta on siis tulossa myös tältä saarelta!
Sampleista tässä vaiheessa suurkiitos Viskisiepolle!
No miltä ne Wilson’sin viskit sitten maistuivat?
Wilson’s, 37.5%
Tuoksussa sokerikuorrutetta, vatkattuja munanvalkuaisia, keltaisia luumuja ja tölkkiananaksista ylijäänyttä mehua. Todella makea tuoksu, mutta mukana ihan mukava hedelmäisyys.
Maku kärsii alhaisista prosenteista. Maltaista makeutta, vaniljaa, aavistus hedelmäisyyttä. Pieni mentholinen vivahde lopussa.
Matalat voltit eivät oikein jaksa kantaa kaikkia makuja loppuun asti. Viskisieppo on kovasti on yrittänyt selvitellä mikä noiden prosenttien takana oikein on ja selvitystyö jatkuu edelleen.
Wilson’s 7 y.o., 37.5%
No huppista! Ensinuuhkaisulla tuli kyllä sellainen makeiden hedelmien ilotulitus, että oksat pois. Banaania, mansikkaa – kuin mansikka-banaanipirtelöä haistelisi. Mukana on myös makeita mausteita. Muskottia, anista ja sen päälle vielä punaisia lakunauhoja.
Matalat voltit eivät itseni kohdalla taaskaan oikein jaksa kantaa makuja ja tekevät makujen erottelusta jotenkin hankalaa. Punaiset lakunauhat (sellaiset Snöret – jos joku muistaa) jatkavat makuun. Toisaalta todella pehmeä ja suunmyötäinen. Jälkimaussa on pieni kuivan tamminen vihvahde, joka kuitenkin katoaa nopeasti.
Wilson’s 21 y.o., 42.7%
Tuoksussa kuivattuja ananaksia ja mangoa. Vaaleaa juoksevaa hunajaa. Vaniljaa. Pehmeän pyöreä tuoksu. Mukana on myös joku hauskan pölyinen vivahde. Makea, mutta alla on myös jotain kuivaa. Ei ehkä tammea, mutta jotain puumaista.
Suutuntuma on öljyinen. Huomattavasti nuorikoita kuivempi. Sekalainen sekoitus viljanjyviä. Todella puhdas ja herkkä. Vihjaus kuivuneesta ruohosta. Kuin ajaisi nurmikkoa hellejakson jälkeen ja suuhun lentäisi sen synnyttämää pölyä.
Todella herkkä ja jollain tapaa hauras viski.
Mielenkiintoinen ja harvinainen kolmikko. Nämä oli ilo maistaa, vaikka ne eivät mitään hiuksia nostattavia viskejä olleetkaan. Kuitenkin tärkeä osa yhden kaukaisen maan viskihistoriaa, joka onneksi on saamassa jatkoa.
Ps. kuvan kaveri välittää aika lailla fiilikset ensinuuhkaisusta.
Pps. Sample uuden tislaamon New Makestakin löytyy kaapista. Sekin on menossa piakkoin maistoon!
Lähteenä tislaamon historiassa käytetty sivustoa Whiskipedia.
-
Maltaisin mallas
Glendalough 7 y.o, Mizunara Finish Single Malt, Batch. No. 001, 46%,
Alkon uutuushyllyyn ilmestyi helmikuussa 2022 mielenkiintoinen uusi tuttavuus Irlannista. Maistoin tämän viskin viime syksynä Uisgessa, jossa se ihastutti omintakeisuudellaan. Pullo siis kyytiin ja korkki auki.
Glendaloughin tislaamo on nuori. Se perustettiin vuonna 2011. Glendalough on myös pieni ja ainakin kuvien perusteella toinen sen tislauspannuista muistuttaa kovasti kotoisen Valamon tislauspannua. Liekö samasta osoitteesta alunperin kotoisin.
Tämä viski on kypsynyt nimensä mukaisesti aluksi bourbon-tynnyreissä ja viimeistelty japanilaisesta tammesta tehdyissä tynnyreissä. Japanilainen tammi on siitä vekkulia tavaraa, että se ei kasva suoraan, sen pitää olla ainakin 200 vuotta vanha kelvatakseen tynnyreiden materiaaliksi ja kaiken lisäksi se on paljon huokoisempaa kuin perinteisesti käytetyt tammilaadut. Ei siis helppoa työstettävää, mutta vaikutuksen viskiin pitäisi olla nopeaa ja huomattavaa. No onko se…
Tuoksussa alkuun hiivaista mallasta, sitruunankuorta. Jotain Campbeltowniiin viitaavaa ”funkya”. Hauskalla tavalla outo. Raikas, yrttinen ja todella todella maltainen. Taustalla on tammisuutta, mutta ei niinkään tammea itsessään, vaan enneminkin jotain jota voisi kuvailla tammiseksi pihkaksi? Tammen mahlaa?
Maku on pehmeä, pureskeltava… tätä voi pyöritellä suussa iät ja ajat. Mallasta, mallasta ja mallasta. Eittämättä maltaisin viski jota olen koskaan maistanut!
Rehellisesti sanoen. En tiedä mikä japanilaisten Mizunara-tynnyreiden vaikutus tähän viskiin on, mutta jos sillä on mitään tekemistä sen kanssa, että tässä maistuu mallas enemmän kuin missään, niin se on hieno juttu se!
Tämä maistuu siltä, kuin kauhaisisi suuhunsa kourallisen mallastettua ohraa. Hieno, hauska, erilainen ja ehdottomasti maistamisen arvoinen viski.
-
Se ensimmäinen Suomi-Benkku
BenRiach 1994, 13 y.o., Selected and Bottled for Finland, Peated/Port Hogshead, dist. 1994, bott. Aug/07, cask no. 4017, bott no. 93/240, 56.1%
BenRiachin tislaamo pullotti aikanaan useampana vuotena pelkästään Suomen markkinoille tarkoitettuja single cask -pullotteita. Omasta kaapista näitä löytyy kuusi erilaista vuosiväliltä 2007-2013. Nyt uusintatarkasteluun päätyi näistä vuonna 2007 pullotettu ihka-ensimmäinen versio, joka herätti aikanaan paljon keskustelua myös edesmenneellä viskiforumilla.
Tuoksu on alkuun kuin kävelisi kypsiä mansikoita täynnä olevalle pellolle, jolle lähellä oleva metsäpalo on pölläyttänyt sen yllä leijuvan savuvaipan. Turvetta, appelsiinikuorta, kirpeitä hedelmiä. Mummolan saunan maalattialle läikkynyttä appelsiinilimua. Pölyisiä nahkakantisia kirjoja. Muskottia, neilikkaa. Vesilisä nostaa esiin makean turpeisen maltaisuuden ja tuoksu jatkaa kehittymistään koko ajan. Hieno. Todella hieno.
Maku alkaa maanläheisellä turpeisuudella. Ei niin hedelmäinen kuin tuoksu antaa ymmärtää. Nahkaa. Tässä ei ylipäätään ole kyse savusta, vaan turpeesta. Makeasta turpeesta. Ei sellaisesta merellisestä turpeesta kuin Islayn viskien kanssa.
Tilkka vettä avaa hienosti. Hedelmäkakkua, kuivia rusinoita ja sitten maku taas yht’äkkiä kuivahtaa.
Taateleita, tupakanlehtiä, savukinkkua – kroatialaista savustettua ja ilmakuivattua Pršut-kinkkua jos oikein aletaan hakemaan.
Jälkimaku jatkuu ja jatkuu. Turvesavuisia kuivahedelmiä. Lihaisen tuhti ja suuntäyttävä.
Ihan vaan upea viski. Hieno. Mikä ihme siinä on, että tällaisia ei enää Suomeen saada? Tai no BenRiachin kohdalla ihan ymmärrettävää. Tämä oli sitä aikaa kun varastoa oli ja rahaa oli pakko saada. Onneksi on vielä puoli pulloa jäljellä.
-
Tasapainoinen taiwanilainen
Kavalan Bourbon Oak Matured, 46%
Sain tämän pullon aikanaan tuliaisiksi hyviltä ystäviltäni myöhäiseksi syntymäpäivälahjaksi heidän tullessaan viettämään meille uutta vuotta 2019. Se oli viimeinen kerta kun yksi näistä ystävistä kävi meillä iloa täynnä ja elämästä nauttien. Blinejä paistettiin, raketteja kummasteltiin ja reilu kolme viikkoa siitä yksi näistä hyvistä ystävistä mehentyi. Tällä viskillä on siis omalla tavallaan erikoinen merkitys.
Se taustoista tämän yksittäisen pullon kohdalla. Monelle tulee yllätyksenä, että Taiwanissakin tehdään viskiä. Kavalanin tislaamo on niittänyt maailmallakin mainetta viskeillään. Taiwanin ilmastossa viski kypsyy nopeammin kuin Skotlannissa, mutta lopputulos on silti oikein nautinnollinen:
Tuoksussa makeita mausteita ja vaniljaa. Hedelmiä, inkivääriä, viinikumia. Melko makea, mutta tammen tanniinit tuo mukavan lisän. Oikein nautinnollinen nokka tässä!
Maussa makea vanilja, mausteet ja hedelmäisyys leikkii hauskalla tavalla kuivemman tammisuuden kanssa. Aavistus nahkaa ja tummaa suklaata – hyvällä tavalla ”kitkerästi”.
Mukavan tasapainoinen viski. Pitkä jälkimaku kuivuu aaviatuksen pippuriseksi, kunnes tammi tekee ensin voimakkaan comebackin antaakseen vaan tilaa lopun toffeiselle maltaisuudelle.
Kiva tuote, vaikka ei ihan kuuhun mennäkään. Maan kiertoradalle kuitenkin.
-
Jekyll & Hyde
SMWS 113.48 (Braeval), ”Ginger Ninja”, 11 y.o, dist. 13 May 2009, 1st fill ex-bourbon barrel, 1 of 195 bottles, 62.7%
Viski on jännä juoma. Se on omalla tavallaan elävä ja jatkuvasti muuttuva tuote, vaikka ei toki käyttädykään kuten esim. pullossa kypsyvä viini. Pullon avattua yllätyksiin kannattaa kuitenkin varautua. Siitä oli esimerkkinä tämä SMWS:n pullottama Braeval – tislaamo, joka tunnettiin aikanaan myös nimellä Braes of Glenlivet.
Tuoksu on täynnä hedelmiä. Päärynöitä, makean kultaisia omenoita, tomusokeria. Kukkainen. Kuin kimppu keväisiä kukkia, joiden makeus alkaa heräilemään houkutellen pörriäisiä. Hedelmäkarkkeja – niitä vaalenpunaisia sienen mallisia tarkemmin ottaen. Tölkkipersikoita. Häivähdys nimessä mainittua inkivääriä. Todella makea tuoksu. Melkein kuin Tokaji-viiniä, mutta maltaisella vivahteella.
Jahas – 62,7%. Lähdetään liikkelle varovasti ettei ihan ”käräytetä” kieltä. Selvää maltaisuutta, mutta myös makeus on vahvasti läsnä. Kuivuu kuitenkin nopeasti ja antaa pienen wasabimaisen potkun. Laimennetaas vähän – tai oikeastaan aika reilustikin.
Huikea ero. Hedelmäisyys tuntuu aluksi, mutta se katoaa pian pähkinäisen maltaisuuden alle. Vaniljaa, toffeeta. Maltaisuus on todella voimissaan ja yhtyy rasvaisen öljyisen tuntuisen tammen vivahteisiin.
Vesi muuttaa tätä huikealla tavalla. Ensin ollaan karkkikaupassa, joka on täynnä hedelmäkarkkeja ja vesitilkan jälkeen ollaankin kuuman auringon paahtamien, purettujen viskitynnyrien kanssa samalla pihalla jonkun syöttäessä oikein tummaa suklaata.
Tämä on viskinä ihan Jekyll & Hyde. Ensin se kietoo sormiensa ympärille makeilla hedelmillään, kunnes vesitilkka muuttaa sen joksikin aivan muuksi.
Monen SMWS:n viskin tapaan vaatii aikaa lasissa ja vesilisällä leikkimistä. Mutta kun hetken malttaa ja rohkeasti kokeilee, niin tämä palkitsee todella hauskalla tavalla!
